sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Verotarkastus OmaSiivouksessa

Meillä oli ensimmäinen verotarkastus 20 vuoteen. Ja löytyihän sieltä iso erehdys. Olimme maksaneet verottajalle monta tuhatta euroa liikaa ja nyt sitä voi anoa takaisin.
   Kaikkien palkat ja työeläkemaksut olivat kunnossa ja verottaja oli saanut vuosi-ilmoitukset ajallaan. Jokaisen työntekijän kohdalla ne on hoidettu kansallisuudesta riippumatta. 
   Me OmaSiivouksessa voimme todistaa, että siivousalalla on mahdollista toimia rehellisesti. Meillä ei tueta harmaata tai pimeää taloutta. Perusteellisesti tehty verotarkastus on rehelliselle yrittäjälle kilpailuvaltti.  
Verotarkastajat viihtyivät kirjanpitomme ääressä kaksi päivää. He tekivät huolellista työtä. Sen todistaa kirjanpidostamme löytynyt kuitti, jolla oli ostettu kaksi pullaa ja unohdettu merkata kuka pullat söi.
OmaSiivouksen tuliterät autot ovat olleet oikeassa käytössä ja dokumentointi ajantasalla. Autoissa on gps-pohjainen ajoseuranta.